Kukka-ja Hautauspalvelu Wathén ky:n liiketoiminta on päättynyt.

On kiitoksen aika.

Neljäkymmentäseitsemän vuotta sitten oli Helmi Wathén yrityksemme aamuruskon pilkottavien säteiden valossa lähdössä palvelun polulle vähän haparoiden, etsien ja ihmetellen, mutta Taivaan lsään lujasti luottaen. Oli löydettävä perheelle elanto. Ei voinut tietää matkan pituutta. Puoliso Vilho ja lapset kulkivat vahvasti rinnalla monenlaisissa tehtävissä ja useat lapsista myös vuorollaan vastuuta kantaen.

Jokainen päivä toi mukanaan uutta palvelukokemusten kirjoon; iloa, surua, myötäelämistä, rohkeutta, uuden oppimista, yhteistyötä, luottamusta ja välillä epäonnistumisista selviämistä.

Suuri joukko lähiseudun ihmisiä, paljon nuoria, oli vuosikymmenten varrella rakentamassa kanssamme juhlatilaisuuksia. Lämmin kiitos heille.

Viime vuosikymmenet palveluvastuussa oli Holmin Arto puoliso Hannele o.s. Wathén tukenaan.

Nyt yrityksemme nauttii iltaruskon valosta. On aika jättää nämä palvelutehtävät.

Suuret, lämpimät kiitokset kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. On ollut sydäntä lämmittävää saada kokea se syvä luottamus ja tuki, jonka olette antaneet hoitaessamme antamianne arvokkaita tehtäviä. Pyydämme Jumalalta siunausta meidän kaikkien elämään.

Arto ja Hannele

Marja